Pitkästymistä vastaan, osa 2: Zaide

Jatkoin tänään projektiani syksyistä pitkästymistä vastaan jatkamalla Kansallisoopperan tarjontaan tutustumista.

Edellisviikon Käärmeen hetkeen verrattuna tämänkertainen Zaide (oopperan taustaa löytyy Wikipediasta) oli jopa askeettinen kokemus. Kyseessä on Mozartilta kesken jäänyt koominen ooppera, jonka tapahtuvat sijoittuvat turkkilaisen tyrannin hoviin, jossa on orjina Euroopasta siepattuja aatelisia.

Vaikka taidelaji on sama, oli kokonaiselämys täysin erilainen. Poissa oli pompöösi, muuttuva ja mahtipontinen lavastus, tilalla vaatimattomia paperimassaseetrejä merkkaamassa sitä, että nyt ollaan turkkilaisessa ympäristössä. Puvustus taas oli kuin suoraan Pikku Kakkosesta; värikästä, ilmeistä, kuin lapsille suunniteltua (lapsia olikin tuotu aika paljon oopperaa katsomaan).

Oikeastaan on vähän kyseenalaista voisiko Zaidea ollenkaan edes kutsua oopperaksi, vai olisiko ennemmin kyseessä jonkinlainen laulunäytelmä, sillä vuorosanat esitetään puhuen (suomeksi) ja itse lauletut aariat (saksaksi) eivät oikeastaan vie juonta ollenkaan eteenpäin. Kaikki puhutut osuudet ilmeisesti ovatkin myöhempää perua, Mozartin jäämistöstä ovat löytyneet vain sävellykset. Kuka tämän esityksen täydennykset oli tehnyt, se ei selviä ainakaan nettisivuilta - ohjelmaa en tähän näytökseen viitsinyt ostaa, siellä se varmastikin olisi kerrottu.

Itse juoni, henkilöhahmot ja näyttelijäsuoritukset taas olivat niin ohuita, että esitys muistutti enemmän koulukuvaelmaa kuin taidokasta näytelmää. Tarinasta ja henkilöistä puuttui kaikki syvyys, ellei sitten sellaisena voi pitää oopperan pääsanomaa, jonka mukaan - hämmästys! - muslimikin voi armahtaa.

Ehkä Mozartilla oli syynsä sille, että jätti tämän oopperan kesken.

Ehkä Kansallisoopperan olisi ollut syytä miettiä, miten näistä aineksista olisi saanut jotain vaikuttavampaa aikaiseksi.