Lyhyt pää, pitkä häntä

Lukaisin Wired-lehden päätoimittajan Chris Andersonin tuoreen business-bestsellerin "The Long Tail - How Endless Choice is Creating Unlimited Demand".

Andersonin perusteesi on ehkä tullut umpitutuksi useimmille nettimaailmaa teoreettisemmalla tasolla seuranneille: Internetin mahdollistama loputon ja käytännössä ilmainen hyllytila mahdollistaa sen, että vähän myyvien tuotteiden (siis "pitkän hännän") yhteisarvo voi lopulta olla suurempi kuin paljon myyvien menestystuotteiden. Niinpä kun kivijalkakaupan on ollut pakko keskittyä pelkästään hittituotteisiin, voidaan verkossa tarjota loputonta valikoimaa - ja sitä rajattomampaa mitä enemmän päästään irti fyysisistä rajoitteista, kuten konkreettisista fyysisistä tuotteista.

Andersonin teesi on muotoiltu businesshenkisesti, ja Long tail-ajatuksen luontevimmat sovellukset toki löytyvätkin liiketoiminnan puolelta. Long tail-ilmiöllä on kuitenkin muitakin sovelluksia ja seurauksia. Internetin mahdollistama fyysisistä ja taloudellisista rajoitteista vapautuminen mahdollistaa kaikenlaisten kulttuurituotteiden rajoituksettoman jakelun ja käytännössä äärettömän valikoiman. Kulttuurisesti se merkitsee massakulttuurien ja massatuotteiden vähittäistä heikentymistä ja lukuisten erilaisten niche-alakulttuurien kasvua - ei välttämättä yhtään pöhkömpi kehityskulku.

Loputtoman valikoiman tarjoamat liiketoiminnalliset mahdollisuudet ovat tietenkin kiinnostavia, mutta niin ovat myös Long tail-ilmiön kulttuuriset seuraukset. Suomessakin on ehditty jo voivotella kollektiivisen kokemuksen katoamista kun televisiokanavien määrä on noussut yli kahden ja koko kansa ei enää seuraakaan puoli yhdeksän uutisia - ja se on pientä Internetin mahdollisuuksien rinnalla. Johtaako tarjonnan loputon monipuolistuminen ja erilaisten alakulttuurien sikiäminen kaiken kollektiivisen kokemuksen katoamista ja sen, että yksilöt identifioituvat perinteisten vahvojen viiteryhmiensä - esimerkiksi kansan, valtion tai yhteiskuntaluokan - sijaan rajat ylittäviin niche-alakulttuureihinsa? Ainakin kulttuurin kulutus on jo muuttunut ja tulee muuttumaan (vaikka Suomessa seuraamme näitä trendejä aina vähän jälkijunassa).

Monet tärkeät teoriat ja havainnot ovat yksinkertaisesti tutun ja ilmeisen ilmiön osuvia muotoiluja, ja Andersonin Long tail-teesi on tällainen. Kyse on ilmiöstä, joka on tullut tutuksi ja ilmeiseksi, mutta joka on vain odottanut sitä, että joku antaisi sille nimen ja jonkinlaisen kehyksen.

Andersonin keskeisimmät ajatuksen on jo aiemmin julkaistu verkossa niin Wired-lehden koko käsitteen lanseeranneessa alkuperäisessä artikkelissa, kuin myös Andersonin blogissa, mutta kirja toimii mainiona johdatuksena ja yhteenvetona tulevaisuuden liiketoiminnan ja kulttuurin levityksen realiteetteihin. Kirja jopa onnistuu välttämään tämän tyyppisille artikkelin pohjalta syntyneille kirjoille tyypillisen toiston ja turhan paisuttelun tunteen. Kirjan menestys amerikkalaisilla kirjamarkkinoilla on taannut sen, että tämä tuote ei ainakaan ole osa pitkää häntää.

Kevyttä, mutta kiinnostavaa lukemista.